maanantai 17. elokuuta 2015

Bodyn muotoilua

Bodyn muotoilu oli melko aikaavievää hommaa. Etenkin kannen puoliskojen symmetriseksi ja virheettömäksi hiominen vei kesäiltapäivän jos toisenkin.

Koneellista työstöä tein vuosia sitten 15 eurolla ostetulla Kätsy Kalle -merkkisellä hiomahiirellä. Uskomattoman hyvä ja kestävä laite hintaansa nähden! Auringonvalo toimi hyvänä apuna kannen muotoiluissa: valoa vasten katsoessa varjo erottui kuopan kohdalla.

Pikkutarkempaa työstöä suoritin vaihtoteräveitsellä. Sopivia pieniä talttoja minulla ei tarkoitusta varten kotona ollut, mutta työ onnistui veitsenkin avulla hyvin.


Eri karkeusasteiset hiomapaperit tulivat myös tutuksi muotoiluja tehdessä.
Kannesta puuttuivat vielä PRS -kitaroille tyypilliset syvennykset potikoiten ympäriltä. Niitten tekemisen hoidin jigin ja yläjyrsimen avulla. Jigi kiinnitettiin rungon alapuolelle ja pöydässä, jyrsimen terän kohdalla olevaa tappia vasten pyöriteltiin halutut syvennykset.
Jyrimen teränä käytin pyöreäpäistä 8mm halkaisijaltaan olevaa terää.

Syvennysten tekemisen jälkeen porasin vielä potikoille ja mikkikytkimelle reiät.


Jyrsimen ja jigin avulla valmistuivat myös muovisuojukset jousisyvennykselle ja elektroniikkapoterolle.

Tarkkojen mittausten ja varmistuksen varmistuksien jälkeen uskasin avata Titebond -purkin ja levittää liiman kaulataskuun. Kaula ja runko oli nyt pysyvästi liitetty toisiinsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti